top of page

Meidän perhe asustaa Kiimingissä kylän hälyltä rauhassa, mukavien metsäreittien vieressä. 

Ensimmäinen Suomenlapinkoira meille tuli vuonna 2006 Dagolas Cuvankaunis eli Lilli. Lilli teki kaksi pentuetta kasvattajan luona. Siinäpä sitten innostuin ja ihastuin itsekin. Lilli synnytti kolmannen pentueensa kotona vuonna 2013, josta alkoi minun kasvattajan taival ja kennelnimeni keksin Lillin nimestä. 

Kun aloitin kasvattamisen, oli ajatus että kasvatan sen verran että pidän itseni koirissa, mutta onhan se tietysti vähän rönsyillyt ja tullut pidettyä koirissa monta muutakin perhettä, haha..

Koiria asuu tällä hetkellä meillä 4; Saana (Kauniin Saana), Vappu (Cantavia Seitakivi) ja Taika (Kauniin Lumi-Loitsu) ja Väinö (Kauniin Väinämöinen). Koirat ovat perheenjäseniä ja parhaita lenkittäjiä. Koirien kanssa olemme jonkin verran käyneet näyttelyissä, Rallytokoa harrastamme ja koiratanssiakin on tullut kokeiltua. Sijoituskodissa asustaa Naava (Kauniin Sàrahkkà). Naavaa otan säännöllisen epäsäännöllisesti kyläilemään, jotta paikka pysyisi tuttuna mahdollista tulevaa pentuetta ajatellen. Naava harrastaa monenlaista: näyttelyitä, rallytokoa, noseworkia ja uutena valtauksena Naava kokeilee myös agillityä. Aktiivisuudesta on kiittäminen Naavan perhettä, jossa Naava asuu.

Meidän koirat rakastavat ihmisiä ja ovat avoimia. Ovat tottuneet lapsiin ja rakastavat rapsutuksia.

Pentueita suunnitellessa pohdin vanhempien terveyden ja luonteen yhteensopivuutta ensisijaisesti. 

Lapinkoirista ja pennuista kiinnostuneiden suosittelen tutustumaan tarkoin sivustoihin: https://www.lappalaiskoirat.fi/

https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI40496/13&R=189 (linkitin tähän Saanan koiranettiin, josta voi esimerkiksi käydä tutustumassa mitä terveysasioita tai pentuemääriä koiranetistä näkyy)

http://terveys.lappalaiskoiragalleria.org/

Olen Lappalaiskoirat ry:n ja kennelliiton jäsen.

 

Tervetuloa Kennelsivuilleni.

Eeva-Liisa Pietola, Eppu

bottom of page